Teollisuuden autoklaavit

Autoklaavit ovat paineastioita, joiden sisälle sijoitetussa materiaalissa saadaan tapahtumaan tai nopeutumaan toivottuja reaktioita painetta ja lämpötilaa säätämällä. Teollisuuden autoklaavit poikkeavat esimerkiksi lääketieteellisissä tarkoituksissa käytetyistä autoklaaveista kokonsa puolesta.

Autoklaavin rakenne

Paineastioiden suunnittelu ja valmistus on hyvin tarkkaan säädeltyä ja monenlaista erikoisosaamista vaativaa toimintaa. Erityisen vaativaa siitä tulee, kun paineastia on varustettava isolla toistuvasti helposti avattavalla tiiviillä luukulla, jonka kautta se voidaan helposti täyttää ja tyhjentää. Vahasillan autoklaavit edustavat toimialansa huippuluokkaa.

Teollisuusautoklaavi on useimmiten lieriömäinen painesäiliö, jonka toinen pääty tehdään avattavaksi. Täytön helpottamiseksi voidaan säiliö varustaa kiskoilla kulkevilla vaunuilla.

Olennaista autoklaaville on lisäksi, että sen on kestettävä prosessin kannalta tarpeellinen yli-tai/ja alipaine.

Usein säiliön sisälämpötilaa nostetaan esimerkiksi sähkövastusten tai höyryn avulla.

Säilöön voidaan varsinaisen käsiteltävän materiaalin ohella lisätä jotain muuta prosessin kannalta tarpeellista ainetta.

Autoklaavin sisällä tapahtuva prosessi sekä luukun ja muiden laitteiden toiminta voidaan automatisoida käytön helpottamiseksi sekä laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi. Autoklaavit, jotka tekevät tämän ja ovat varmatoimisia saat varmasti Vahasillalta.

Autoklaavit ja Luukkurakenteet

Autoklaavin avattavan luukun rakenne ja toiminta suunnitellaan aina tarpeen mukaan.

Jos luukku on avattava vain harvoin, avaaminen ja sulkeminen voidaan tehdä täysin manuaalisesti.

Hiukan useammin avattava luukku tehdään sähköisesti tai paineella avattavaksi ja suljettavaksi, mutta luukun kääntäminen sivuun saranan varassa hoidetaan käsin.

Jatkuvasti toistuvassa prosessissa kaikki toiminnot tehdään ilman ihmistyötä ja usein täysin automaattisesti.

Olennaista on, että aina voidaan sataprosenttisesti varmistua siitä, että luukku on kunnolla sulkeutunut ja sen turvalukitus on lukkiutunut ennen kuin säiliöön nostetaan painetta. Samoin on varmistuttava siitä, että paine on poistettu ennen luukun avaamista.

Erilaiset versiot ja lisälaitteet

Autoklaaveja voidaan tehdä niin vaaka- kuin pystymallisiakin, erilaisista suunniteltua käyttöä vastaavista materiaaleista ja ne voidaan varustaa hyvin monenlaisilla lisälaitteilla.

*Materiaalina voidaan käyttää kaikkia paineastiavalmistukseen soveltuvia materiaaleja:

hiiliteräksiä, ruostumattomia ja haponkestäviä teräksiä, kuumalujia teräksiä

*Pinnat voidaan maalata, hapottaa, kiillottaa, kumittaa

*Autoklaavit voidaan eristää ulko- tai sisäpuolisesti

*Automatiikalla voidaan ohjata autoklaavin

mekaanisia toimintoja ja sisällä tapahtuvaa prosessia, mutta automatiikka voidaan yhdistää myös ulkopuolisiin toimintoihin ja prosesseihin

Miksi VAHASILTA voi auttaa teitä parhaiten kaikissa teollisuuden autoklaaviasioissa?

*Vaikka yrityksemme nykymuodossaan on vielä nuori, meillä on käytettävissämme kymmenien vuosien kokemus erilaisten autoklaavien suunnittelusta ja valmistamisesta.

*Kokemukseemme perustuen voimme auttaa teitä tarvittaessa myös tarpeeseenne parhaiten sopivan ratkaisun löytämisessä.

*Meiltä saatte kaiken palvelun suunnittelusta asennukseen ja käytön opastukseen

*Voimme tarjota kaikki vaihtoehdot yksinkertaisesta perustuotteesta täydelliseen automaatiopakettiin.

*Toteutamme myös käytössä olevien autoklaavien tarkastuksia ja korjauksia. Usein pitkässä käytössä voi luukku tarvita säätöä tai kokonaan uusimista muun rakenteen vielä ollessa käyttökunnossa. Tai sitten voi säiliö olla mekaanisesti kulunut tai syöpynyt, sekin voidaan usein korjata.

Referenssejä

Tehtaaltamme Paimiosta on toimitettu vuosien kuluessa useita satoja autoklaaveja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Olemmekin olleet selvästi suurin teollisuusautoklaavien valmistaja Suomessa. Autoklaaveja olemme toimittaneet lasiteollisuuteen, kumiteollisuuteen, puunkäsittelyyn, rakennusteollisuuteen, rakennusaineteollisuuteen, kaivosteollisuuteen ja räätälöitynä moniin erikoistarpeisiin Suomen lisäksi Pohjoismaihin ja Venäjälle.