TOIMINTA

Toiminnan puitteet

Vahasilta Oy:llä on käytössään kaikki vanhan Vähäsillan ja GaV Groupin Paimion yksikön resurssit: tilat, koneet, tietokannat, piirustukset, paineastiadokumentit ja avainhenkilöiden osaaminen.tuubinpäänhitsaus

Henkilöstö

Yrityksen operatiivisesta toiminnasta vastaa Jukka Virtanen (IWE). Hän on viimeksi toiminut Inspecta Oy:n aluejohtajana. Aiemmin hän on mm. vastannut Vähäsilta Oy:n hitsaus- ja laatutoiminnoista 90-luvulla ja koko tuotantotoiminnasta 2000-luvulla.

Suunnittelusta vastaa Kimi Laine ja tuotannosta  Janne Koski  sekä Ari Närhi. He olivat vastuussa samoista toiminnoista myös GaV Groupissa.

Talouspäällikkönä toimii ja hallinnollisista asioista huolehtii aiemmin Amomaticissa työskennellyt Juha Ruokonen. Toimitusjohtajana on Olavi Ruokonen, joka näin palaa entisiin tehtäviinsä toimittuaan Vähäsilta Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana 1993 -2007. Hän on myös kiinteistöyhtiön pääomistaja.

Toimintaa valvoo tilitarkastajana Mikko Haavisto, KHT, KPMG:stä.

Työn tekemiseen konepajalla olemme valikoineet entisistä työntekijöistä muodostuvan 15 monitaitoisen ammattilaisen joukon, jota olemme täydentäneet uusilla osaajilla.

Tarvittaessa saamme helposti kaksinkertaistettua työntekijämäärän yhteistyökumppaniemme avulla.

Tilat ja laitteet

koneistusKonepajahallin pinta-ala on 4000m2 ja vapaa korkeus siltanosturien alla 7.2m. Radio-ohjattuja siltanostureita on 5 kappaletta ja niiden nostokyky o 8 – 20 tonnia. Hallissa valmistettvien tuotteiden suurimmat mitat ovat:

-halkaisija                           5m

-pituus                                 60m

-paino                                  150t

-tilavuus                              600m3

Käytössämme ovat nykyaikaiset hitsausmenetelmät ja suurtenkin kappaleiden tehokkaat koneistusmahdollisuudet:

-karusellisorvaus:              halkaisija 4100mm, korkeus 3500mm, paino 35t

-aarporaus:                         9700mm x 4300mm x 2500mm, paino 100t

-CNC-työstökeskus:          1600mm x 2230mm

-CNC- sorvaus:                   halkaisija 790mm x pituus 1575mm

-kärkisorvaus:                     halkaisija 1580mm, pituus 4000mm

-levymankeli:                      levynvahvuus täydellä leveydellä 3300/30mm, maksimi 100mm

Suunnitteluohjelmat

Tuotteiden suunnittelu ja mitoitus tapahtuu useimmiten VVD-suunnitteluohjelmalla, joka hyödyntää mm. seuraavia normeja:

-EN 13445 (painelaitteet)

-EN 13480 (putkistot)

-AD 2000 (saksalainen paineastiaohjelma)

-PS 5500  ( englantilainen paineastiaohjelma)

-ASME VIII div. 1

-EN 1591 (laippalaskentaohjelma)

Lisäksi käytössämme on AutoCad ja tarvittaessa Solidworks/FEM

Laatujärjestelmät ja standardit

Noudatamme kaikessa toiminnassamme painelaitedirektiivi PEDin määräyksiä.

Toimimme mm. seuraavien laatu- ja menetelmästandardien mukaan:

  •  hitsauksen koordinointi:
    • EN ISO 14731
  •  henkilöstöpätevöinnit:
    • EN ISO 9606-1
    • EN ISO 14732
    •  menetelmäpätevöinnit:
      • EN ISO 15614
      • EN ISO 14555
      • (EN 288-3)
  •  soveltuvin osin myös:
    • ISO 14001:2015
    • ISO 45001:2018

Käytössämme on yli 400 hyväksyttyä menetelmäkoetta.