Vuonna 2016 toimintansa aloitti edeltäjiensä tuhkasta noussut Vahasilta tuodakseen ratkaisun Asiakkaalle hoitamalla Tarpeen.
Asiakkaan ja Vahasillan välille muodostui Kumppanuus.
Joskus Asiakkaalle sopivin tapa ratkaista tarve on Vahasillan tarjoama Kokonaistoimitus “Avaimet käteen” -periaatteella.
Ja koska Vahasillassa toimitaan 24/7/365, voi Asiakas olla luottavainen saadessaan aina avun kun sitä tarvitsee.
Näillä sivuilla kerromme mihin pohjustamme apumme ja ratkaisumme. Käy tutkimassa.
Vahasillan tarina alkaa jo vuodesta 1919. Silloin sai Paimiossa alkunsa Salmisen suvun pajatoiminta, joka jatkui saman suvun toimesta 70 vuotta. Osakeyhtiömuotonsa se sai 1950-luvulla, jolloin toiminta siirtyi myös nykyiselle paikalleen Teollisuustielle. Vähäsilta Oy:n nimellä se jo silloin valmisti mm. paineastioita.
Vuodesta 1993 vuoteen 2007 Vähäsilta Oy kuului Amomatic-konserniin. Toiminta kansainvälistyi ja tuotteet tulivat entistä vaativammiksi.
Vuonna 2007 suomalainen sijoittajaryhmä osti Vähäsillan liiketoiminnan ja muodosti siitä ja pirkkalalaisesta Galvanoimis Oy:stä GaV Group-nimisen yhtiön. Se ei kuitenkaan menestynyt odotetulla tavalla ja sen toiminta Paimiossa päättyi.
Paimion konepajakiinteistön omistaja, Vähäkiinteistöt Oy, osti kaikki Paimion yksikön käytössä olleet koneet, varastot ja immateriaaliomaisuuden syksyllä 2015. Paimion konepajan entiset avainhenkilöt perustivat yhdessä Vähäkiinteistöt Oy:n kanssa uuden yhtiön, Vahasilta Oy:n, joka aloitti toimintansa vuoden 2016 alussa.
Teollisuustie 6
FIN – 21530 Paimio
Y-tunnus 2731864-1
Laskutusohje
Verkkolasku: PostNord Strålfors Oy (003701150617) 003727318641
Sähköposti: ostolaskut(a)vahasilta.fi